Tuotteen Kuvaus

Näin ensimmäisen kerran YSD-hyönteishavaintolaatikon serkkuni syntymäpäivälahjojen joukossa. Se oli pieni, vaaleanvihreä muovirasia, hieman tupakka-askia suurempi, suurennuslasimainen kansi ja pienet tuuletusaukot reunoilla. Tuolloin ajattelin: "Se on vain hieman hieno muovilaatikko, mikä siinä on niin erikoista?"

Yllättäen, kahdessa päivässä, olin täysin innostunut siitä.

Sinä iltapäivänä serkkuni nappasi leppäkertun parvekkeella olevasta kukkaruukasta ja laittoi sen innoissaan havaintolaatikkoon. Aluksi en kiinnittänyt paljoa huomiota, kunnes hän painoi työntävän laatikon silmieni eteen: "Veli, katso, katso!" Kumarruin lähemmäs ja hämmästyin – läpinäkyvän kannen läpi leppäkertun selässä olevat merkit, jotka olivat alun perin vain muutamia pieniä mustia pisteitä, tulivat uskomattoman selkeiksi, ja jopa pienet naarmut sen punaisessa selässä näkyivät selvästi. Se ryömi hitaasti, jokainen askel vakaasti ja harkitusti, sen kuusi hoikkaa jalkaa liikkui eteenpäin vuorotellen, aivan kuten miniatyyri tankki.

Yhtäkkiä tajusin, että vaikka olin elänyt yli kolmekymmentä vuotta, en ollut koskaan todella "nähnyt" leppäkerttua.

Siitä lähtien tästä vaatimattomasta pienestä laatikosta tuli perheemme aarre. Poikani, joka ennen huusi hyönteisten nähdessään, viettää päivänsä "aarteenetsinnässä" naapurustossa havaintolaatikon kanssa. Hän on pyydysttänyt muurahaisia – ja laatikon sisällä huomasimme, että niiden antennit nykivät jatkuvasti, aivan kuin he lähettäisivät sähkeitä; hän on pyytänyt sirkat ja näkee selvästi niiden takajaloissa olevat hammastetut ulkonemat; hämmästyttävintä on, että hän on löytänyt laulukaskankuoret – tyhjiä oksiin tarttuneita kuoria, ja laatikon läpi voimme nähdä niiden selässä olevan siistin halkeaman kuvitellen, että cicada yrittää nousta esiin.

Vähitellen ymmärsin tämän pienen laatikon ihmeen. Se on kuin erityinen ikkuna, joka suurentaa mikroskooppista maailmaa, jota tavallisesti huomaamme, ja asettaa sen suoraan silmiemme eteen. Ilman sitä voisimme ikuisesti sanoa vain: "Se on hyönteinen"; sen avulla alamme tarkkailla tarkasti jokaisen hyönteisen ainutlaatuista ulkonäköä – ymmärrämme, että sudenkorennon siivissä on niin monimutkaiset suonet ja että toukoilla on haarukkakarvat.

Vielä tärkeämpää on, että se on muuttanut tapaamme nähdä luonnon. Ennen lasten vieminen puistoon tarkoitti juoksemista ja hyppäämistä; nyt me kyykkymme nurmikolla havaintolaatikkoa pitelemässä ja tarkkailemme iät. Poikani on oppinut lähestymään hiljaa, varovasti pyydystäen hyönteisiä, ja niiden tarkkailun jälkeen hän aina avaa kannen ja vapauttaa ne. Hän sanoo: "Isä, anna heidän mennä kotiin äitiensä luo." Se kuulostaa lapselliselta, mutta koskettaa minua syvästi.

Viime kuussa muuttoa pakkaaessani näin taas sen hieman kuluneen YSD-hyönteishavaintolaatikon. Siinä oli vielä muutama naarmu, ja suurennuslasin kansi oli hieman epäselvä, mutta se makasi silti turvallisesti laatikossa. Otin sen käteeni, pyyhin sen puhtaaksi ja päätin laittaa sen uuden kodin kirjahyllylle.

Tämä on enemmän kuin pelkkä lelu lapselleni; se on muistutus – muistutus siitä, että tässä kiireisessä maailmassa meidän tulee silloin tällöin pysähtyä ja katsoa alas ympäröivään maailmaan. Heidän panssarissaan on kovakuoriaisia, taitavia katydideja ja ahkeria muurahaisarmeijoita… He ovat aina olleet siellä; olemme vain liian nopeatempoisia ja unohdamme usein katsoa alas.

Ehkä tänä viikonloppuna poikani ja minä menemme taas puistoon. Tuo pieni hyönteishavaintolaatikko tuntuu kuin kantaisi mukanasi avainta tuntemattoman maailman tutkimiseen. Kuka tietää, kenties seuraavan lehden takana on ihmeellinen elämä, jota emme ole koskaan ennen nähneet.